Lainaa.com

Luokittelematon

Reissuelämää

06.04.2011, punaisetpuuhelmet

Perjantaina, sopivasti aprillipäivänä, keksittiin miehen kans, että pakataanpa vaunu ja lähdetään perheen kans kiertelemään vähän suomea. Maanantaille mies sai anottua ehdollisen vankeuden, eli päivän vapaata töistä 🙂 Siispä hikihatussa pakattiin kaikki se mitä voitiin kuvitella tarvitsevamme lasten kans matkustaessa kevättalvella. Perjantaina illansuussa sitten käännettiin autonnokka kohti Tamperetta, yöllä pysähdyttiin nukkumaan huoltoaseman pihalle ja aamulla jatkettiin matkaa kohti Tamperetta.
Särkänniemi oli minulle aivan tuntematon käsite, siispä delfinaario, planetarium ja akvaario oli ihan uutukaisia kokemuksia. Delfiinien taidot ja planetariumin todellisuuden tuntu oli ihan huikeita! Akvaarion olin kuvitellut monta kertaa isommaksi, joten pettymys tuli kun se olikin kahdessa kerroksessa ja osa akvaarioista oli remontissakin. Onneksi kuitenkin muut jutut sielä oli parempia kuin olin osannu odottaa. Lapsillehan kuitenkin akvaariokin oli mitä ihmeellisin kokemus! 🙂

Käytiin vielä Porissa ja Tuurin kyläkaupassakin reissun aikana. Melkoinen buulaaki se kyläkauppa kokonaisuudessaan. Ei ihan pikku ostoksia viitti lähteä sieltä ettiin, varsinkaan ruokapuolelta.
Hienoja juttuja oli sielä tavaratalossa, edullistakin.
Vaikka vähän suttusen olonen paikka kyllä oli. Olin odottanut että paikka olisi siisti ja hienosti remontoitu. Tämä ei kyllä ainakaan täsmännyt sen tavarapuodin kohdalla. Ruokapuoti oli ihan kiva, varsinkin se julkisivu oli kuin Tukholman vanhastakaupungista, vaikken sieläkään ole Vielä käynyt, kuvia vain nähnyt! 🙂
Tavaratalosta löysin ihanan maatuskapyyhkeen ja tavallisen pyyhkeen jotka tuli samassa paketissa, luulin kyllä ostaessani niiden olevan tyynyliinoja (kiireessä erehtyy nappaamaan väärästä telineestä). Ajattelin ommella tytölle niistä kuitenkin yhden tyynyliinan kokoa 50×50, tai pitkulaisen mallisen ja täytän sen vanulla. Katotaan toteutuuko suunnitelmat, vai haaveilenko kerkeäväni ihan liikaa 😀

Maatuskapyyhe

Löysin myös ihanan sydämen, jonka istutin lasten leikkihuoneen vanhaan keittiönkaappiin. Nyt on joka huoneessa sydämiä ja rakkautta <3

Vihdoinkin sai meidän yläkerran WC:n ovi kyltin!!! Tällaista puista olen kauan etsinyt, olisin kyllä halunnut mustan, mutta kun kaupan hyllyllä ei ollut niin oli tyytminen valkoiseen. Kukapa estää maalaamasta sen vielä mustaksi..
Joku saattaa ajatella, että tuollaisiahan on kaupat pullollaan. Ei ole, tai siis en ole itse löytänyt! Tuo on pian 15cm korkea ja etuna vielä se että siinä on valmiit ripustimet, eli eikun naulat oveen Pam! ja kyltti roikkumaan ja kertomaan että oven takaa löytyy hotelli helpotus! Kylläpäs olenkin nyt tyytyväinen löytööni! 😀

Olohuoneen peltikaappia ja tunnelmaa. Kuvassa on muuten Mieheni ostamat Sydämet!<3 🙂

Huomaan kuvaavani aika suppeasti ja pieniä tiloja. Syy siihen on se että tässä meidän rivitalo vuokrakämpässämme on aivan karmeat pinnat, lattia on vihreänharmaata mattoa, listat puunväriset ja raivostuttavan kapeat. Seinät valkoiset, valkoiset, valkoiset, ihan kuin sairaalassa ja maalata ei saa, pöh! Eli ei auta kuin olla ajattelmatta niitä ja jättää ne kuvista pois sotkemasta. Siispä kuvista tulee suppeita, vaikeasti hahmotettavia ja ehkäpä hiukkasen tylsiäkin. Koittakaa kestää. Jospa minulla joskus olisi talo jossa on leveät lankkulattiat, katto korkealla ja vanhanajan peiliovet, kyllä kelpais kuvata! 🙂 *Haaveilee*

Pari vuotta vanha, maalaamani taulu. Taululla on kokoa noin metri kertaa puolitoista. Tykkään taulusta, paitsi että kangas tuli pingotettua liian kireälle ja taulun raamit kiertää. Onpas ainakin itsetehdyn näköinen. 😛 Nyt on maalaamiset jääny vähemmälle. Minä kun hurahdan yhteen asiaan kerralla, nyt taitaa olla menossa ompeleminen 😉

Ulkona on kuraista, vähän näytti aamulla tulevan uutta lunta ja ei niin näytä harmaanlikaiselta keli. Vaikka ei mua haittaa vaikka näyttääkin, sehän tietää sitä että on kevät ja kesän tulemista ei voi estää! 🙂
Tänään ajattelin keretä ommella yhden takin lapselle valmiiksi. Kohtahan on jo niin lämmintä ulkona että saa alkaa kaivaan komerojen kätköistä kevätkampetta ja sillon sitä uutta takkiakin tarvitaan!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *